Kuva: Jan Holmberg
Opimme jo hyvin pienenä läksyn. Virheitä tekevä ihminen ei saavuta elämässään mitään. Hylättyjä arvosanoja kotiin tuova koululainen on tyhmä ja laiska. Elämässä menestyminen vaatii oikeiden ratkaisujen tekemistä. Vähän virheitä tekevä ihminen on älykäs, pätevä, uskottava ja ihailtu. Kympin arvoisia ajatuksia, mutta ne eivät pidä paikkaansa. Oikeassa olemisen huuma Teoriassa jokainen tietää, ettei voi olla aina oikeassa. Siitä huolimatta siihen pyritään määrätietoisesti. Intämme olevamme oikeassa, koska se saa meidät tuntemaan itsemme tarpeellisiksi ja älykkäiksi menestyjiksi. Emme pidä v-sanasta, koska väärässä oleminen hävettää, nakertaa arvovaltaa, näyttää tyhmältä tai pelottaa. Ajattelemme mielipiteemme vastaavan todellisuutta paremmin kuin kenenkään muun. Niinpä jatkuvasta oikeassa olemisen huumasta on tullut iso sosiaalinen ongelma. Entä jos pikkulapset toteaisivat, kävelyä opetellessaan ja yhä uudestaan kaatuessaan, ettei kukaan voi oppia kävelemään? He jäisivät voitonriemuisena maahan makaamaan loppuelämäkseen. Lapset olisivat mielestään oikeassa, mutta kukaan ei koskaan enää kävelisi. Aikuiset ratkaisevat asioita usein juuri niin. Mutta miksi päällepäsmärin on muka helppo hymyillä, vaikka hän tekee inttämisellä itsestään idiootin? Ansassa rimpuilu riuduttaa Oudointa on, että oikeassa oleminen tuottaa aina tyydytystä. Se pätee niin elämän suurissa valinnoissa kuin pienen nippelitiedon muistamisessa. Silläkään ei näytä olevan suurta merkitystä, saako oikeassa olemisesta osakseen julkista ihailua vai henkilökohtaista salaista tyydytystä. Tunne hivelee aina valheellista itsetuntoa. Ansa on viritetty. Ansa on yli- tai alisuoriutuminen. Mitä enemmän pyrimme välttämään väärässä olemista, sitä hankalammaksi menestymisen esteeksi oikeassa olemiseen tarrautuminen muodostuu. Rimpuillessamme loukussa olemme onnettomia ja tyytymättömiä kaikkeen. Ehkä parhain tapa välttää virheitä on olla salamannopeasti tekemättä elämänvalintoja, työtehtäviä tai ylipäätänsä mitään. Nokkelimmat muistavat vielä varmuuden vuoksi pahoitella tai suitsuttaa joka käänteessä tekemättömyyttään. Vauhtisokeudessa asiat myös sekoittuvat toisiinsa. Monen mielestä esimerkiksi Lotto-arvonnassa joku muu valitsee aina oikeat numerot ja omat rahat kuluvat hukkaan. Kyseessä on kuitenkin sattuma, ei oikea tai väärä valinta. Menestyjät mokaavat Menestymisen tärkein tekijä ei ole nähdä maailmaa kuten se todellisuudessa on, vaan miten se ei (vielä) ole. On ratkaisevan tärkeää luopua oikeana pitämästään päätelmästä paremman tiedon lisääntyessä. Reilu mokaaminen kun on oppimisen, luovuuden, ja uudistumisen ehtymätön lähde. Jokaisen on syytä myöntää tarvittaessa olevansa väärässä ja tehdä vääriä valintoja. Niistä voi nauttia ja hehkuttaa ne heti innolla muille. Miksi kertoisimme olevamme väärässä ainoastaan silloin, kun sille voi naureskella? Rapatessa roiskuu aina. Menestyminen vaatii intohimoa, luovuutta , mokaamista ja kovaa työtä. Sen esteenä oleviin bunkkereihin kaivautuminen aiheuttaa lähinnä vaikutusvaltakuolemia. Ei tosin niille, jotka myöntävät välillä olevansa väärässä. He loikkivat ketterästi esteiden yli ja menestyvät elämässään. Ja se on heille ihan oikein. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Suomi ikääntyy EU-maista nopeimmin. Työikäisten suomalaisten päihdehaitoista muodostuu juuri nyt harmaa pommi. Tuhlataanko voimat taas siihen, että kaikki syyttelevät tilanteesta toisiaan? Ketään ei silti saa syyllistää eli vastuuttaa. Pohjois-Korean ydinsodan julistus on tähän verrattuna mitätön uhka. Onko mitään rajaa? Meistä kaikista tulee iän myötä suklaarusinoita: keho rasvoittuu ja kuivuu. Vesiliukoisten lääkkeiden pitoisuus kasvaa ja rasvaliukoisten pienenee. Veren alkoholipitoisuus taas nousee nopeammin kuin nuoremmilla. Ikääntyneillä ei silti ole yhdessä selkeästi jaettua käsitystä kohtuujuomisesta tai monilääkityksen riskeistä. Viisaasti kulutettuna alkoholi rentouttaa, lievittää stressiä ja on osa sosiaalista kanssakäymistä. Yhä useammin ikääntyneen maitolasiin kuitenkin lorahtaa viiniä ja kahvihetket ovat likööripainotteisia. Nukahtamislääkkeeksi, kolotuksiin ja tykytyksiin otetaan ”lääkekonjakkia”. Nuhakuumeeseenkin käytetään alkoholia, mikä entisestään vahingoittaa puolustuskykyä. Moniko yli 65-vuotias tietää, mikä on terveellisenä pidetyn yhden alkoholipäiväannoksen koko? Kysyttäessä vastaus on yleensä lasillinen tai kaksi. Isossa keskioluttuopissa on kuitenkin jo 1,5 annosta. Viisasten juomasta päänvaivaa Osalle on terveyssyistä suositeltu lasiin sylkemistä. Syynä voi olla alkoholia vierastava perustauti, kuten maksasairaus. Lääke- ja baarikaappikin voi olla yhdistettyä mallia, ja kuin pommin jäljiltä. Löytyy määrättyjä lääkkeitä, oikeasti käytettäviä lääkkeitä, vanhoja lääkevalmisteita, alkoholituotteita ja perimätiedon mukaisia rohtoja. Silti päivittelemme suu vaahdossa nuorten sekakäyttöä. Terveydenhuollossa ihmetelläänkin nyt ikääntyneiden hoitotasapainon heittelyä. On huimausta, huonovointisuutta, unettomuutta, masennusta ja yleistilan romahtamista. Ne muodostavat oudon oireyhtymän. Erityisesti, kun taktiikkaryhmästä puuttuu päihdehoitotyön Dr. House. Puuttumattomuuden kulttuuri Ikääntyneeltä on aina tarkistettava, mitä hän tietää päihteiden ja lääkkeiden terveysvaikutuksista. Sekavia lonkkamurtumapotilaita kun alkaa tulla ovista ja ikkunoista sairaalaan, jos terveydenedistämisestä ja lääkelistan tarkastamisesta huolellisesti livetään. Arvostavaan kohtaamiseen on koulutuksen lisäksi tarjolla oppaita ja apuvälineitä, kuten Yli 65-vuotiaiden alkoholimittari. Syitä puuttomattomuudelle on hyvin harvoin. Tässä on kuitenkin yksi huonoimmista: ei pian kuolevalta ihmiseltä voi ottaa pois ainoaa lohtua (eli alkoholin suurkulutusta). Ei ole oikein, että ikääntyneet siivotaan pois silmistä koteihinsa lohduttamaan itseään alkoholilla ja lääkkeillä. Onko niin, ettei ikääntyneillä ja terveillä elinvuosilla ole enää mitään arvoa tai merkitystä yhteiskunnalle? Esimerkiksi sillä, ettei maistissa olevan mummon tai vaarin luokse voi viedä lapsia kylään. Humaltuneena ja sekavana ikääntynyt joutuu kodissaan ja sen lähipiirissä helposti myös rikoksen uhriksi. Silloin pommi on räjähtänyt käsiin. Se näkyy pahimmillaan fyysisen, psyykkisen tai henkisen väkivallan lisäksi taloudellisena ja seksuaalisena hyväksikäyttönä. Pahinta väkivaltaa käyttää ihminen joka ei välitä siitä, että selvänä ikääntyneen on helpompi tehdä itseään koskevia päätöksiä. Harmaan pommin purkaminen Pommin tulilinjalla ei yksin terveysalan henkilöstön terävöityminen riitä. Uutta kunta- ja sote-rakenneuudistusta kehitettäessä on mietittävä tuetaanko ikääntyneiden yksin kotona asumista liikaa. Kotoilu voi tarkoittaa alkoholin suurkulutusta, haitallista monilääkitystä, yksinäisyyttä, eristäytymistä ja pärjäämättömyyttä. Niiden muodostama kokonaishinta tulee ylittämään moninkertaisesti vanhusbisneksen tuotto-odotukset. Pommin piuhat on syytä irrottaa oikein. Osista voidaan luoda hyviä käytäntöjä ja toimivia innovaatioita. Silloin puhutaan sosiaalisesta tuesta ja uudenlaisista asumismuodoista. Esimerkiksi eri-ikäisten kasvukortteleista, joissa hoivakodilla on päiväkodin, koulun ja lähipalveluiden kanssa yhteiset toimitilat. Tilakysymysten ja epäsosiaalisuuden ratkettua lisätään vertaistukitoimintaa, kokemusasiantuntijoiden käyttöä, etsivää työtä ja ikääntyneiden hoitotyön vetovoimaisuutta. Kun ammattilaiset ja ikääntyneet saavat vielä yhteistä Ikääntyneet ja alkoholi -täsmäkoulutusta niin hyvä tulee. Tähän vastataan poikkeuksetta, että nyt vaaditaan erittäin kalliita rakenteellisia muutoksia nuorempien ihmisten kustannuksella. Aivan oikein. Ne tehdään viimeistään pakon edessä vuonna 2030. Silloin arviolta joka neljäs meistä on ikääntynyt. Voimavaralähtöinen työskentely ikääntyneen turvallisen elämän takaamiseksi on meille nuoremmille korvaamatonta. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Yksinäisyys on henkilökohtainen kokemus erillisyydestä. Kokemus aktivoi samoja aivo-alueita kuin fyysinen kipu. Kuulostaa yksinkertaiselta. Yksinäisyydelle ei kuitenkaan ole yhtä syytä, seurausta tai ratkaisumallia. Monien tekijöiden summa Yksinäisyys ei ole ainoastaan sielun kumppanin puutetta. Se voi olla fyysinen tunne kehon toimimattomuuden vuoksi. Kiusaaminen, syrjiminen tai vieraskielisyys taas ovat sosiaalisen yksinäisyyden aiheuttajia. Yksinäisyys voi myös olla - tai siitä voi tulla - mielisairauksien, kuten masennuksen tai sosiaalisen fobian oire. Myös ympäristö ja aika eristävät tehokkaasti muista. Näin on niillä, jotka ovat eristäytyneet kotiinsa, viettävät vaihtoehtoista elämää tai asuvat pitkiä aikoja ulkomailla. Vaikeasti sairaalle yksinäisyys voi olla pitkäaikainen ja paikkakunnalta muuttavalle väliaikainen kokemus. Työkomennukselle lähtevälle se on onneksi vain tilapäinen vieras. Helppoja ohjeita yksinäisyyden poistamiseksi on kuultu julkisuudessa, vaikka tilanne on monen tekijän summa. Yhdessä ja yksin Nettikeskusteluissa sinkkuja surkuttelevilta unohtuu, että yksin oleminen ja yksinäisyys eivät aina ole samoja asioita. Monen yksineläjän mielestä taas parisuhteessa olevien on helppoa jaella heille ohjeita. He eivät tiedä, että parisuhteessakin voi kokea yksinäisyyttä. Näin on, kun ihmissuhteesta on jäljellä enää vain valeyhteys, kulissit tai jaettu huoltajuus. Harva tietää sitäkään, että yksinäisyys periytyy aikuisilta lapsille. Perintö annetaan eteenpäin yhteisöissä, joissa aikuisten sosiaaliset taidot ovat heikkoja, perhe-elämä koostuu vain hyöty- tai viranomaisverkostosta tai perhesuhteet ovat helposti katkolla. Tällaisista perheistä ei aina saada mallia kaveririitojen sopimiseen, naapurin auttamiseen tai edes vieraiden tervehtimiseen. Yksinäisyydestä voi oppia Yksinäisyydeltä suojaavia tekijöitä ovat hyvät sosiaaliset taidot, elämänilo ja pienikin ripe itseluottamusta. Hyvä uutinen on, että yhteistyötaitoja voi oppia. On vain tiedettävä, miten avata turvallinen ja empaattinen keskustelu vieraan kanssa. Keskustelun tuoksinassa itsetuntokin alkaa kasvaa. Menestyjiä palvovassa maailmassa yksinäisyydestä ei ole helppo puhua. Yhteyden toiseen sulkee kokemus häpeästä, arvottomuudesta tai huonommuudesta. Tilanteen riistäydyttyä käsistä ajatellaan, ettei enää olla muiden huomion arvoisia. Nuollaan haavoja menestyspelin ulkopuolella. Aivan turhaan. Meidän kaikkien on aika oppia kuvaamaan hyvinvointia aineellisten mittareiden sijasta onnellisuutta ja yhteisyyttä kuvaavilla asioilla. Onnellisesti liikkeelle Jokaisen on otettava yksinäisyydestään vastuu. On lopetettava mielikuvaruoskiminen ja hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, tai muutettava tapojaan. Yksinäisyydestä ja onnellisuudesta muille puhuminen on keino aloittaa jostain. Pian sen jälkeen on lähdettävä konkreettisesti liikkeelle. Itsepintaisimpien tilanteiden varalle on olemassa kriisipuhelimia, nettifoorumeita, ystäväpalveluita, vertaistukiryhmiä ja erilaisia terapeutteja. Yksinäisyyden lyttäystalkoisiin on kuitenkin helpointa lähteä itsensä kehittämisen, kuten harrastuksen, vuoksi. Muutoksen este on paikallaan polkeminen. Sen kuvitteleminen, että itsessä on vain ja ainoastaan muista ihmisistä erottavia tekijöitä. Itsensä surkuttelu on hukkaan heitettyä aikaa. Jokainen voi liittyä lempeään sotaan ynseyttä vastaan ja huomata ihmisiä yhdistävien tekijöiden rikkauden. Esimerkiksi kahden yksinäisen ihmisen tapaaminen voi muodostua arvokkaaksi ja onnea tuottavaksi ystävyydeksi. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
”Taas täysin turhanpäiväinen uudistus! En todellakaan aio muuttaa työtapojani, koska pomona on idiootti.” Kuulostaako tutulta? Alaistaitaja ei leiki puukkohippaa Pysähdymme harvoin miettimään millaisia olemme työntekijöinä. Työporukan kahvikeskustelussa eksytään helposti esimiehen toiminnan haukkumiseen. ”Minä tekisin työni paljon paremmin, mutta kun meillä on niin surkea pomo...” Ja pyh. Yksikään työntekijä ei saa käyttäytyä muita kohtaan häiritsevästi tai epäasiallisesti. Niin määräävät työsopimuslaki, työturvallisuuslaki, ja maalaisjärki. Hyvä alaistaitaja ymmärtää oman ja esimiehensä merkityksen omassa työssään. Hän ei nyökyttele esimiehelleen kuuliaisen näköisenä ja puukota tätä heti lammasmaisesti selkään. Ei sittenkään, kun työpaikan epävirallinen laumanjohtaja yllyttää kollegoitaan esimiehen henkiseen salamurhaan. Alaistaidoilla parempaa laatua On toki totta, että työntekijän on vaikea kehittää ja toteuttaa työtään huonon esimiehen alaisuudessa. Mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Huippuesimieskään ei voi mitään, jos hänen työntekijänsä on alaistaidoiltaan kuin tielle jämähtänyt aasi. Tutkimuksista tiedetään, että alaistaidoilla on selvä yhteys työhyvinvointiin ja työn tuottavuuteen. Sujuvat työyhteisötaidot parantavat työn laatua. Ne tehostavat ajankäyttöä ja auttavat pärjäämään työelämän hurlumheissä. Pelkästään esimiestä sparraamalla ei saavuteta yhtä hyviä tuloksia. Kysymys kuuluukin, mitä jokainen voi itse tehdä tullakseen johdetuksi hyvin. Alaistaitaja, ei alamainen Hyväksi alaistaitajaksi tullaan, ei synnytä. Lähtökohtana kehittymiselle on kaikkia arvostava ja kohtelias käytös työpaikalla. On sisäistettävä oma perustehtävänsä ja perehdyttävä esimiehen tehtäviin vaatimatta niiltä kohtuuttomia. Tiimipelaajana työntekijältä odotetaan vastuunkantamista, työtapojen läpinäkyvyyttä ja vaivatonta kriittisen palautteen vastaanottokykyä. Tähän asti kaikki on ihan selvää. Eikö? Huippuun hiottu alaistaitaja sietää työkavereiden erilaisuutta ja erehdyksiä, eikä mene henkilökohtaisuuksiin ristiriitatilanteissa. Hän antaa työyhteisössä tilaa muille ja joustaa tarvittaessa itse eli ymmärtää omat rajansa työtiimin jäsenenä. Vaikuttaa kohtuullisen helpolta. Työyhteisön ylä- ja alamäessä Reiluna työkaverina alaistaitaja luo yhteishenkeä ja kannustaa työkavereitaan ja esimiestään huippusuorituksiin. Alaistaitajaa on helppo johtaa, mutta hän ei kuitenkaan suostu työpaikan heittopussiksi. Vaatiessaan kannustusta, tasapuolista kohtelua ja yhteistyöhalukkuutta, hän toimii itse niissä hyvänä esimerkkinä. Hyvän alaistaitajan ominaisuuksia lukiessa moni tuntee piston sydämessään. Työvuosien karttuessa itsestään selvät asiat ovat unohtuneet. Moni työssä jaksamista kuormittava ristiriitatilanne johtuu työpaikalla juuri siitä. Työssä jaksamisen luennollani hyvistä alaistaidoista puhuminen tulee työntekijöille eteen monesti aivan kuin puun takaa. Silloin on ajauduttu miettimään työkavereiden työstä suoriutumista oman ajattelun muuttamisen sijasta. Paitsi silloin, kun työpaikalla jo ollaan hyviä alaistaitajia. Niissä työyhteisöissä työkavereita ja esimiehiä kannatellaan niin hyvän kuin pahankin edessä. Toimintatapa on jokaiselle itsestään selvä, koska se on sovittu työpaikan psykologisessa työsopimuksessa. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä. __________________________________________ Arbetstagarkunnig i gott och ont ”Igen en fullständigt onödig reform! Jag tänker faktiskt inte ändra mitt arbetssätt bara för att min chef är en idiot!” Låter det bekant? Den som behärskar arbetstagarkunskaper sätter inte en dolk i ryggen på andra Vi stannar sällan upp för att begrunda hurdana vi är som arbetstagare. Arbetstagarnas kaffebordsdiskussioner leder lätt till kritik beträffande förmannens sätt att fungera. ”Jag skulle utföra jobbet mycket bättre, men när chefen är så eländig…” Pyttsan heller. Inte en enda arbetstagare får bete sig störande eller osakligt gentemot andra. Så stipulerar arbetsavtalslagen, arbetarskyddslagen och ja, bondförnuftet Den arbetstagare som behärskar arbetstagarkunskaper förstår sin egen och sin förmans betydelse i sitt arbete. Arbetstagaren nickar inte lydigt inför sin förman och hugger sedan i sin feghet dolken i ryggen vid första bästa tillfälle. Inte ens då när arbetsplatsens inofficiella ledare uppmuntrar sina kolleger att mentalt lönnmörda chefen. Arbetstagarkunskaper ger bättre resultat Det är ett faktum att arbetstagaren under ledningen av en dålig chef har svårt att utveckla och förverkliga sitt jobb. Men myntet har två sidor. En toppchef är handlingsförlamad om arbetstagarens arbetstagarkunskaper är lik en åsna som stampar på stället. Enligt forskningar har arbetstagarkunskaper en tydlig koppling till välbefinnande i arbetet och arbetets produktivitet. Smidiga medarbetarkunskaper förbättrar arbetskvaliteten. De effektiverar tidsanvändningen och hjälper oss att reda oss i arbetslivets stök och jäkt. För att nå goda resultat räcker det inte att enbart stöda förmannen. Frågan lyder, vad kan var och en göra för att chefen skall kunna leda väl? Arbetstagarkunnig, inte underordnad Ingen föds med goda arbetstagarkunskaper, men arbetstagarkunskaper kan utvecklas. Utgångspunkten för utvecklingen är ett uppskattande och artigt uppförande gentemot alla på arbetsplatsen. Man bör inse vilken grunduppgift man har och bekanta sig med förmannens arbetsuppgifter utan att förvänta sig orimliga prestationer. Arbetstagare förväntas vara teamspelare, ansvarstagande, använda sig av genomskådliga arbetssätt och ha en förmåga att emotta kritisk respons utan att känna obehag. Hittills är allt klart, eller hur? En arbetstagare som har strålande arbetstagarkunskaper tolererar det faktum att kolleger är olika och att de ibland misstar sig. Denna arbetstagare attackerar inte personliga egenskaper i konfliktsituationer utan ger utrymme för andra i arbetsgemenskapen och är flexibel. Hon förstår sina egna gränser som en medlem i arbetsgemenskapen. Verkar rimligt. I arbetsgemenskapens upp- och nedförsbacke En hygglig arbetskompis med goda arbetstagarkunskaper skapar samhörighet och uppmuntrar sina kolleger och sin förman till goda prestationer. En sådan arbetstagare är lätt att leda men hon vägrar bli en dörrmatta. Då hon kräver uppmuntran, jämlik behandling och samarbetsvilja fungerar hon även själv som ett gott exempel av dito. Då man läser om vilka egenskaper definierar en arbetstagare som besitter goda arbetstagarkunskaper känner många ett sting i hjärtat. Ju längre vi arbetat desto lättare faller självklarheter i glömska. Många belastande konfliktsituationer på arbetsplatser beror just på detta. Under mina föreläsningar där jag talar om ork i arbetet, kommer diskussionen om arbetstagarkunskaper ofta som en överraskning för arbetstagarna. Då har man drivits till att fundera hur kolleger klarar av arbetet istället för att försöka förändra egna tankesätt. Med undantag av arbetsplatser, där man redan innehar goda arbetstagarkunskaper. I dylika arbetsgemenskaper bär man upp kolleger och förmän i gott och ont. Handlingssätten är självklara för alla eftersom det är så överenskommet i arbetsplatsen psykologiska arbetsavtal. Svensk översättning av texten: Pia Fredriksson. Följa och kommentera på bloggen eller skicka sidan länken till dina vänner. Mainio Facebook-sida? Klicka här. |
Jan
bloggaa rohkealla tyylillä. Arkisto
January 2021
Kategoriat
All
|