Auttavat Kädet (Χέρια βοήθειας) -vapaaehtoisjärjestön toimitilat löytyvät Ateenan keskustasta, Kreikasta. Vieraillessani keskuksessa inhimillinen hätä on käsin kosketeltavaa. On eri asia nähdä iltauutisista Välimereen hukkuvia pakolaisia, kun katsoa lautasta pelastettua ihmistä suoraan silmiin.
Järjestön johtaja, Nikos Stefanidis, järjestää kiireisestä aikataulustaan aikaa istuakseen kanssani hetkeksi alas. Hän kertoo, että toiminta perustuu kristillisille arvoille.
Maassa, jossa oleskelee laittomasti arviolta miljoona ihmistä, hätä on suuri. Keskuksen arki on kiireistä työtä. Sitä on säännöllisten aterioiden valmistaminen, ruoka- ja vaatejakelu, kielikoulutus, uskonnonopetus ja moni muu käytännön asia.
Jokainen vapaaehtoinen käsipari on Stefanidiksen mukaan tervetullut.
Tapaan vierailuni aikana myös yhden keskuksen suomalaisista työntekijöistä, Liisa Puhalaisen.
Hänen toimintaansa on ilo seurata. Esitellessään minulle toimitiloja hän auttaa samalla keskukseen syömään tulevia ihmisiä englanniksi, farsiksi ja orastavalla kreikan kielen taidolla.
Keskustelumme Puhalaisen kanssa keskeyttää meitä nöyrästi lähestyvät äidit. He ovat kuulleet jonkun lahjoittaneen keskukseen muutaman lastensängyn. Tavarat löytyvät alakerran varastosta.
Naisten silmistä loistavaa kiitollisuuden määrää on vaikea kuvata. Tänä yönä heidän lapsensa nukkuvat aivan oikeissa vuoteissa. Hetken kuluttua lapset istuvat pöytään syömään. Se on vähän niin kuin kotona, jota ei enää ole.
Istun isossa toimitilassa, johon kokoontuu viikottain satoja väsyneitä ja nälkäisiä pakolaisia. Minua lähestyy pian muutaman sanan englantia puhuva nuori mies. Hänen molemmista käsistään puuttuu sormia.
Hän on tullut Ateenaan Irakista. Kysyessäni, hän hymyilee ja vastaa voivansa nyt hyvin. Tulevaisuudesta hänen on vaikea sanoa mitään. Menneisyydestäkin on tuskallista puhua.
Mies uskoo Jumalan johdattavan häntä kohti parempaa elämää. Vaikeampaa elämästä ei voi enää tulla, kun on kerran menettänyt kaiken.
Hän sanoo olevansa kiitollinen saamastaan avusta ja siitä, että on elossa.
Jätän keskukseen muutaman kassillisen vaatteita ja kenkiä. Tiedän, että apu menee varmasti perille. Seuraavana maanantaina keskuksessa on vaatteiden jakopäivä.
Jätän keskuksen, ja kävelen muutaman korttelin päähän Ateenan ydinkeskustaan. Turistit valokuvaavat toisiaan Parthenonin temppelin siintäessä heidän selkänsä takana. Kreikkalaiset nuoret syövät jäätelöä auringossa.
Tavernan sisäänheittäjä kysyy minkämaalainen turisti olen. Hän on onnellinen työpaikastaan Kreikan työttömyysasteen ollessa noin 25 prosenttia.
Ateenassa ero turistin, kreikkalaisen työntekijän ja laittoman maahanmuuttajan välillä on shokeeraava, ja jotenkin surrealistinen.
Auttavat Kädet -järjestö edustaa siinä todellisuudessa toivoa. Sen toiminta koskettaa minua syvästi.
Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi.
Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.