Terveysalan, koulutusalan ja viestinnän monitoimimies

Kuvassa Jan Holmberg
Kouluttaja, tietokirjailija ja sairaanhoitaja (ylempi AMK) Jan Holmberg toimii asiantuntijana valtakunnallisissa ja kansainvälisissä terveys- ja koulutusalan kehittämishankkeissa. Hän on erikoistunut mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseen.
Jan suunnittelee vaivattomasti koulutuskokonaisuuksia erilaisten koulutusryhmien tarpeisiin ja hallitsee projektityön haasteet. Hänet tunnetaan pidettynä luennoitsijana, kirjoittajavieraana ja sosiaali- ja terveysalan konsulttina. Tilaa Jan kouluttamaan.
Jan on palkittu viestinnän kehittämisestä innovaatiopalkinnolla ja hän kuuluu Suomen tietokirjailijoihin. Jan kirjoitti debyyttiteoksensa Päihderiippuvuudesta elämänhallintaan vuonna 2010.
Hän toimii ammatillisten kirjojen toimittajana, artikkelikirjoittajana
ja vertaisarvioitsijana. Häneltä on ilmestynyt useita artikkeleita ammattilehtiin. Jan tunnetaan lisäksi sosiaalisen median vaikuttajana
ja sisällöntuottajana eri työnantajille. Tutustu esimerkiksi Tehyn
Mainio-blogiin.
Jan työskentelee käytännön potilastyössä erilaisissa psykiatrisissa yksiköissä ja on toiminut hoitotyön opiskelijoiden ohjaajana. Vuonna 2004 hänet on valittu Vuoden päihdesairaanhoitajaksi.
Hänen asiantuntemustaan on käytetty kansainvälisissä hankkeissa, seminaareissa ja koulutuksissa. Jan on ollut kehittämässä mm. Romaniassa ja Kreikassa terveysalan opetusta ja toiminut terveysalan ammattilaisten maahantulokouluttajana.
Parhaiten Janin tavoittaa sosiaalisesta mediasta, jossa hänellä on kymmeniätuhansia seuraajia.