Kuva: Jan Holmberg
Puhelimeni on iltavuoron aikana soinut pukukopissa 23 kertaa. Minua on yritetty kiinni samasta numerosta. Varmaan jokin työkeikka, ajattelen, ja soitan takaisin. Isälläsi on todettu syöpä, kuuluu puhelimesta äidin itkuisella äänellä. Kysyn huolestuneena, miten vakava tilanne on. Äiti ei tiedä. Tämä on se hetki elämässä, jolloin kaikki muuttuu jäätävän hiljaiseksi. Todellisuus häviää ympäriltä. Huoli ja hätä sumentavat ajattelun. Hoitotyön asiantuntijuudesta on silloin enemmän haittaa kuin hyötyä. Tiedän syöpätyypit, niiden aggressiivisuuden, etäpesäkkeiden nokkeluuden, hoitovaihtoehtojen onnistumisprosentit ja hoitojen kuluttavuuden potilaalle. Sairaanhoitajana olen hoitanut lukuisia syöpäsairaita. Tällä kertaa potilas on elämäni tärkein henkilö ja elämäni suurin sankari, isä. Yöllä näen unta, jossa isä ilmestyy verenpunaisessa huopatakissa taakseni. Hän sanoo, että tulen pärjäämään elämässäni hyvin. Hän pitää minusta aina huolta. Rajan toiseltakin puolelta. Toivoa ja pelkoa Helpotukseksemme syöpäkasvain on hyvälaatuinen, tarkkarajainen ja se voidaan poistaa helposti leikkauksella. Isä pääsee jo muutaman päivän päästä sairaalasta kotiin. Kotiutuspäivänä puhelimeni soi raivokkaasti. Soittaja on hysteeriseltä kuulostava siskoni. Äiti on hälyttänyt hänet kotiin löydettyään isäni keskeltä verilammikkoa suunnattomissa kivuissa. Ambulanssi kiidättää isää puhelun aikana ensiapuun. Saan tiedon Kreikkaan kesken työneuvottelun. Olen suunniltani. Yhtäkkiä näkemäni enneuni läpäisee todellisuuteni. Yritän kerätä ammatillisuuteni rippeet kasaan ja jatkan palaverin loppuun. Aika kuluu illalla hitaasti. Alan pelätä puhelinta ja toivon ettei se enää soi. Toiveeni toteutuu. Matkapuhelimestani on tullut mykkä isäni maatessa tiedottomana päivystyksen leikkauspöydällä. Leikkaushaava on ratkennut ja isällä on yhtäkkiä kasapäin erilaisia henkeä uhkaavia infektioita. Keuhkot menevät kasaan ja sydän saa tehdä kaikkensa lyödäkseen. Isän vointi romahtaa vuorokaudessa. Isän taistellessa kirurgiakompanjan pöydällä elämästään minä istun avuttomana ja hievahtamatta puhelimen vieressä. Toivon ja pelkään yhtä aikaa. Pari kertaa kuvittelen turhaan kuulevani puhelimen äänen. Aivoni sumenevat taas. Askel eteen, kaksi taakse Lopulta soitan sairaalaan. Olen vihainen. Miten juuri leikattu potilas voi saada näin vakavan komplikaation? Kenen vastuulla tilanne on? Tiukatessani vastauksia sairaanhoitaja on puhelimessa kunnioitettavan ammatillinen ja rauhallinen. Vielä ei ole vastauksien aika. Tilanne on vakava, mutta me koetetaan nyt hoitaa sinun isäsi kuntoon, puhelimesta kuuluu rauhoittavasti. Seuraavina päivinä isän tilanne etenee yhden askeleen eteen ja kaksi taakse. Isä on menettänyt puhekykynsä lähes kokonaan. Hän on sekava. Soitan ulkomailta isälle. En ymmärrä, mitä hän sanoo. Puhutaan myöhemmin lisää kun vointisi on parempi, lohdutan isää. Katkaisen puhelun näennäisen reippaasti ja ammattilaisen tutuin ottein. Samalla rojahdan lattialle ja alan itkeä lohduttomasti. Kaikenhan piti olla ihan hyvin, uikutan lattialta. Äiti pyytää minua soittamaan sairaalaan. Hän käy siellä päivittäin, muttei paniikissaan ymmärrä mitä henkilökunta sanoo. Turhaan lennät Suomeen. Ethän voi tehdä mitään, hän sanoo väsyneesti puhelimessa. Kauhua ja kiitollisuutta Isän leikkaushaava on massiivisista mikrobilääkkeistä huolimatta infektoitunut. Hän ei jaksa kävellä edes sairaalan kanttiiniin. Sairaanhoidon opiskelijoille opetan, että ihminen on aina läsnä elämänsä tärkeimmässä hetkessä. Minulle ei enää riitä, että ajatukseni ovat jatkuvasti isän sairaalavuoteen vieressä. Vaihdan lentolippuni päivämäärän. Aloitan seuraavana iltana 4 000 kilometrin lentomatkan kohti Suomea. Kauhunsekainen pelko riuhtaisee mukaansa loogisen päättelykykyni. Kaivan netistä esiin potilaan oikeudet ja valitusoikeudet. Lupaan Jumalalle mitä tahansa, jos hän pelastaa isäni. Seuraavaksi päätän hoitaa isän kuntoon ihan itse. Käytökseni on järjetöntä, ajatukseni ovat vailla moraalia ja asiantuntijuudesta voi tuskin puhua. Olen yksi niistä, joiden elämän tärkein ihminen taistelee elämästään syöpää vastaan. Hoitotyön ammattilaisen muistuttaessa takaraivossani taistelun vasta alkaneen, pieni poika minussa uskoo näkevänsä vain pahaa unta. Painajaista, josta turvallinen isä hänet pian herättää. Tällä kertaa ei käy niin. Siksi olen syvästi kiitollinen jokaiselle kollegalleni, jolla on kyky nähdä sisäinen tuskani. Kyky olla ammatillinen, rauhoittava ja turvallinen, kun en itse siihen kykene. Vakuutan, ettei se mene hukkaan. Yhtenä päivänä annan saamani kaiken hyvän ja eheyttävän ammatillisuuden eteenpäin. Sen saa minulle ennestään tuntematon potilas ja hänen läheisensä. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Sain ohjeen, tai ehkä se on uhkaus. Mene ja tiedä. Saamassani ytimekkäässä viestissä lukee: kannattaisi jatkossa blogata terveysalasta objektiivisemmin. Pääni yläpuolelle syttyy terhakkaasti lamppu, joka sammuu samantien. Törmäilen yksin pimeässä pääkopassani. Etsin turhaan aivosähkökatkoksen pimentämässä tilassa kynttilöitä. Että, siis – täh? Pimeyden vallitessa alan tosissani hieroa viiden sanan mittaista palautetta vasten viittä älynystyrääni. Sattuipa sopivasti. Kannattaako bloggarin todella salailla mielipiteitään? Naurettavaa. Miksi joku lukee blogia, jonka henkilökohtaisuudet eivät miellytä? Ärsyttävää. Onko kommentin takana jokin blogikriittiseksi itseään kutsuva terveysterroristien ryhmittymä? Huokaus ja naurahdus. Aivosähkökäyrässäni alkaa vihdoin näkyä elon merkkejä. Viestin lähettäjälle tiedoksi, että bloggari on ihan tavallinen ihminen vaikka hän olisikin terveysalan ammattilainen. Hänellä on arvoja, jotka vaikuttavat hänen mielipiteidensä ilmaisuun sosiaalisessa mediassa. Niitä ei voi pyyhkiä pois objektiivisuuden jargonilla. Onhan viestin lähettäjänkin mielipide subjektiivinen eli makuasia. Suomesta on tullut lyhyessä ajassa kummallinen pullamössömaa, jossa kuka tahansa voi henkilökohtaisena mielipiteenään käskyttää toisen vaikenemaan kuoliaaksi. Objektiivisuus pätee tieteen tekemisen tunnusmerkkeihin ja tietosanakirjan kirjoittamiseen. En usko, että blogi jalostuu paremmaksi, jos kirjoittaja luopuu ihmis- ja kansalaisoikeuksistaan. Päinvastoin. Uskon siihen, että persoonallinen ja henkilökohtainen tapa kirjoittaa terveysalasta ja ylipäätään elämästä kiinnostaa blogin lukijoita. Miksi he muuten lukisivat tuhatpäisenä joukkona tätä blogia? Raja ylittyy vasta silloin, kun teksti on loukkaavaa tai laitonta. Mietin vielä äkkiä, pitäisikö blogin tyylilajin sittenkin olla virkamieslatina tai kapulakieli. Ööö... Ei hitossa. Lämpimät terveiset sinne objektiivisuuden planeetalle, jossa viestittelijä asuu. En ole kanssasi samaa mieltä, mutta tästä asiasta on turha vääntää kättä. Toivon, että Mainio -blogia lukevat ja kommentoivat kaikenlaiset ihmiset. Mielipiteiden blogista ei tarvitse olla objektiivisia, mutta mainioita ajatuksia otetaan vastaan. ;-) Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Se kestää kolme minuuttia. Yksi minuutti perusteluille, toinen allekirjoituksille ja kolmas kättelyyn. Sukupuolineutraali avioliittolaki on astunut voimaan. Velvollisuuksia on, oikeuksia ei Samaa sukupuolta olevien perheiden työpanos ja verorahat ovat kelvanneet iät ja ajat yhteiskunnan pyörittämiseen. Valtion tehtävänä on ollut taata ihmisten yhtäläinen arvo yhteiskunnan jäseninä ja kunta on tarjonnut palvelut kaikille sen asukkaille. Höpsis. Kaikki eivät saa rahoilleen vastinetta pakkovalitessaan kakkosluokan rekisteröidyn parisuhteen. Se on sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja kielletty Suomen perustuslaissa. Muuntuva avioliitto Nykyisiä aviopareja on loukattu sanomalla, että mies- tai naisparien avioliitto uhkaisi heitä. Onko se todellinen tulevaisuuden uhka, että naapurin Petrin ja Mikon avioliitossa pyyhkisi paljon paremmin kuin muilla? Voi olla, mutta se on myös säälittävää pelottelua. Avioliittoa ja perheidylliä on uhannut vuosikymmenet vain yksi asia, ero. Asiaa eivät ole ainakaan auttaneet homoseksuaalien painostuksen alla solmivat heteroavioliitot. Avioliitto ei muutenkaan ole säilynyt muuttumattomana; huorintekijästä voi nykyään ottaa eron. Hyi, yök. Monet sanovat homojuttujen puistattavan pelkästään jo ajatuksena. Silloin ei luulisi olevan järin vaikeaa olla naimatta samaa sukupuolta. Oma avioliitto voi olla tyydyttävämpää, kun jokainen säästää tämän kaltaiset ajatukset vain omalle ihanalle kumppanilleen. Tuntemuksilla ja omantunnon vaivoilla ei kuitenkaan voi perustella syrjintää. Vuosikymmenet naimisissa olleet ihmiset tuskin arvioivat avioliittoaan vain seksielämän onnistumisen mukaan. Puolison menettäessään jokainen meistä kaipaa haikeudella rakkautta, kiintymystä ja jaettua elämää toisen ihmisen kanssa. Uhista mahdollisuudeksi Suomi on ainoa Pohjoismaa, josta sukupuolineutraali avioliittolaki vielä puuttuu. Naapurimaiden kokemuksista ei korviimme kantaudu mitään uusia aviollisia ongelmia. Parisuhteita solmitaan edelleen, eivätkä lapset ole loppumassa. Arkiaskareetkin sujuvat ihan hyvin. Ydinperheistä saarnaavien soisi avaavan silmänsä. Yleisinhimillinen tosiasia on, että nykyperheet ovat monimuotoisia. On uudisperheitä, yksinhuoltajia, sateenkaariperheitä, lapsettomia ja puolisonsa menettäneitä. Uudistuva avioliittolaki voi luutuneiden uhkakuvien sijasta luoda mahdollisuuden vastata nykyajan tarpeisiin paremmin. Vastaväittäjien joukot Sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat jakautuvat pieniin 1. luonnottomuutta korostaviin, 2. lasten oikeuksia puolustaviin, 3. uskonnolla kantaansa perusteleviin ja 4. lisääntymisestä huolestuneisiin ryhmiin. 1. Luonnonvastaisuutta korostavat ihmiset voisivat tutustua luontoon hieman tarkemmin. Eläinkuntaa kun seksuaalinen suuntautuminen ei juuri huoleta. Ei-heteronormatiivista hellyyttä, parin muodostusta ja poikasista huolehtimista on havaittu noin 1 500 eläinlajilla. 2. Lasten oikeuksista huolestuneet taas voisivat tutustua uusimpiin tietoihin. Tutkimustulokset ja lasten tarinat hyvistä perheistä kertovat lapsiaan rakastavista vanhemmista, turvallisista kodeista ja ohjauksesta, jonka turvin voi kasvaa omaksi itsekseen. Vanhempien sukupuoli ei ole kokemuksia määrittävä tekijä. 3. Monesta uskontokunnasta on ehätetty kertomaan, että samaa sukupuolta olevan avioparin on turha anella heiltä uskonnollista seremoniaa. Hyvä niin. Jokaisella on oikeus pitää omasta vakaumuksestaan kiinni. Kaikilla aikuisilla ihmisillä on oikeus mennä naimisiin tavalla, joka parhaiten kunnioittaa heidän avioliittoaan. Moni kirkko voi siunata ihmiset siviilisäädystä huolimatta, jos aviopari näkee sen tarpeelliseksi. 4. Lisääntymistä avioliiton ykköstehtävänä pitävä ihmisryhmä on ehkä kaikista edellä mainituista ihmisryhmistä tunteettomin. He ovat niitä ”ollaanko jo pieniin päin” -terroristeja, joita jokainen lapseton aviopari vihaa. Kaikki avioparit eivät saa omaa vauvaa joko omasta halustaan tai siitä riippumatta. Vastaväitteiden loputtua bravuurina kysytään yleensä, miten sateenkaariperheet sitten saavat lapsensa. Sitä kannattaa kysyä vanhemmilta itseltään, jos kehtaa. Yhdenvertaista huolenpitoa Käymme kiivasta keskustelua romanttisen, lakisääteisen ja ties minkälaisen avioliiton välillä. Keskustelun käydessä kuumimmillaan on muistettava, että pidämme toisistamme ja rakkaimmistamme hyvää huolta. Siihen meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus. Parhaiten se toteutuu yhdenvertaisella avioliittolailla. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Heräät hyvillä mielin. Keität kupin kuumaa kahvia ja avaat sanomalehden. Artikkelit maalaavat mielesi mustaksi uutisilla lapsiperheiden ongelmista, lomautuksista ja rattijuopoista. Viikkaat huolestuneena inhoa kahisevan lehden takaisin pöydälle. Mailma on muuttunut yön aikana entistä pahemmaksi paikaksi elää. Suu viivaksi ja eteenpäin Töissä päätät hymyillä hyväntuulisesti koko päivän. Mutta ainoa narina ei kuulukaan työhuoneen oven saranoista. Pitkin päivää kuulet ilkeää kuiskuttelua ja ivallisia kommentteja. Töistä kotiin kulkiessasi päälle puskevat hyytävä sää, vaaralliset liikennesikailijat ja kaikesta stressaavat mielensä pahoittajat. Päiväsi sujuu yhtä nihkeästi kuin tervan juominen. Lähimarketissa hukut mustanharmaaseen massaan. Kassajono nytkähtelee hermostuneesti eteenpäin puhisten pahaa oloa. Kassan kohdalla viivahuultesi välistä puristuvat enää vain kitkerät inahdukset, kiitti ja hei. Vastaisku kiukulle on hyvä mieli Seis. Unohda äskeinen. Vain sinä seisot hykerryttävän ja elämänmakuisen tulevaisuutesi edessä. Anna pienten arjen harmien mennä menojaan ja ala taas tykätä itsestäsi. Liity lempeään sotaan ynseyttä vastaan. Ympärilläsi tuskailevat ihmiset ovat unohtaneet elämisen taidon. Anna se heille anteeksi. He uskottelevat, että kiukku on tehokkain keino tehdä asiat kunnolla. Ei ole. Hyvä mieli tarttuu ihmisiin helpommin kuin ynseys, joten anna palaa. Onnellinen elämä valloittaa Onnellisuus asuu arjen pienissä kätköissä. Ne löytyvät iloisen mielen, mokaamisen taidon ja itsensä hellimisen avulla. Hyvän elämän salaisuuksia ovat huumorintaju, avoimuus ja utelaisuus. Kokeile vaikka. Lue huomenna lehdestä vain sarjakuvat ja pue aamulla yllesi lämpimät ja värikkäät vaatteet. Anna töissä muiden purra myrkkykielensä poikki. Osta kaupasta vain rakastamaasi ruokaa ja juttele kassajonossa hyväntuulisesti kaikille. Illalla voitkin sitten liukua nautinnollisen kirjan lukemisesta rauhalliseen uneen. Näin helppoa se on. Annat hyvän kiertää ja pienten onnellisten muutosten valloittaa arkesi. Eikä haittaa, vaikka aloittaisit jo tänään. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä. |
Jan
bloggaa rohkealla tyylillä. Arkisto
January 2021
Kategoriat
All
|