Koen kasvavaa inhoa syrjäytymiskeskustelijoita ja lasten tuuppijoita kohtaan. Eniten kismittää, ettei lasten syrjäytymisen syitä moraalisaarnojen ja rangaistusvaatimuksien ristitulessa ymmärretä. On puhuttava siitä, mistä on kyse. Sosiaalisen huono-osaisuuden kasautumisesta perheissä lapsiin. Muista vieraantumisen lumipallo kätkee sisäänsä toiseuden kokemuksia, yksinäisyyttä, sairauksia, riippuvuuksia, väkivaltaa ja väsähtänyttä kasvatusta. Varhainen puuttuminen kikkailua ja jeesustelua Lapsen kokemus unohtuu yhä valitettavan näppärästi aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Samalla varhaisen puuttumisen kikat vakaviin ja monimutkaisiin ongelmiin on siunattu jokaisesta ilmansuunnasta. Jeesustellaan, että koti on ehkäisevän työn tärkein paikka lapselle. Sen toteuttamistavoista ei kuitenkaan keskustella riittävästi. Jää huomiotta, että muun muassa päihteiden käytön, väkivaltakierteen ja seksuaalisen ahdistelun näyttämö on usein lapsen koti. Kasvattamisen osaamisvaatimusten perääminen on kuin seksi 40-luvulla. Se on vanhempien henkilökohtainen asia, johon ei voi puuttua. Keskusteluyritykset aiheuttavat voimakkaita tunnereaktioita. Lopulta tiedon puute johtaa haitallisiin neuvoihin ja outoihin sovellutuksiin. Sosiaalisista ongelmista rangaistaan Syrjäytymiskierteen tyrkkää alkuun esimerkiksi tapamme rangaista alle kouluikäisiä lapsia. Tyypillinen rangaistus on lapsen eristäminen muista, mieluisan yhteisen tekemisen kieltäminen ja tehtävien teetättäminen yksin. Se, että keino toimii ei tarkoita sen kantavan aina hedelmää. Usein nurkassa häpeää sosiaalisesti kehittymättömätön lapsi. Se, joka tarvitsee sosiaalisen median valtakunnassa juuri päinvastaista sparraamista. Mukaan ottamista, empaattista riitojen sovittelua ja lapsen aiheuttamien tuhojen korjaamista yhdessä muiden kanssa. Yhtä hyvin lasta voi lyödä. Muista ihmisistä eristäminen aktivoi aivoissa samoja alueita, kuin fyysinen kipu. Lapsi vain ei opi mitään toistuvasta sormille hakkaamisesta. Hän tarvitsee väsymätöntä toiminnan ohjaamista ja valintojen seurausten välitöntä osoittamista. Sosiaalisten taitojen opettaminen on aloitettava mahdollisimman varhain. Siihen on kiinnitettävä huomiota intensiivisesti ja riittävän pitkään. Kasvattajalta vaaditaan siis lehmän hermoja. Eristämällä syrjäytynyt/syrjäytetty Syrjäyttäminen yhteisestä tekemisestä ja hakusessa olevat tunnetaidot ohjaavat käytöstä lapsen kasvaessa. Ongelmat alkavat näkyä, kun aiemmin rangaistuksena käytetty tehtävien tekeminen aiheuttaa ekaluokkalaiselle oppimisvaikeuksia. Koulussa voivotellaan, ettei lapsi kerro rohkaistaessakaan ongelmistaan kenellekään. On selvää, että tällainen lapsi on auktoriteettivastainen. Hänen mielessään luottamus toisiin, teot ja seuraukset ovat valovuoden päässä toisistaan. Aikuisten suunnittelemat syrjäytymistä ehkäisevät keinot eivät silloin tehoa. Lapsi kun ei miellä itseään syrjäytyneeksi, vaan syrjäytetyksi. Taputamme karvaisia käsiämme yhteen. Lasten väkivaltainen kuritus on laissa kielletty. Silti kurinpidon nimissä tehty lasten eristäminen saa jatkua kodeissa, tarhoissa ja kouluissa. Nuorten syrjäytymisriskistä huolimatta varhaiskasvatuksen pyhää lehmää ei saa kyseenalaistaa. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Potilaan valinnanvapautta lisätään jatkuvasti terveydenhuollossa. Ajattelemme, että jokaisella on oltava oikeus päättää omista asioistaan. Uskomme, että vapaa ihminen voi hyvin. Vastuu siirtynyt asiakkaalle Terveydenhuollossa jokaisella hoitovaihtoehdolla on etu, haitta ja riski. Asiakkaan hämmentyessä hän kysyy usein, mitä minä sairaanhoitajana tekisin hänen tilallaan. Hän kuulee minulta virallisen koneiston oikean vastauksen: asiakkaalla on oikeus valita hoitovaihtoehdoista itse. Näissä tilanteissa vastuu siirtyy sille, joka on sairas. Lähtökohtaisesti vapaa valitsija ei ymmärrä sairaudestaan juuri mitään. Hänellä ei useinkaan ole kokemusta ainutlaatuisessa tilanteessa toimimisesta. Aina hän ei ole edes täysissä sielun ja ruumiin voimissa valitsemaan parhaimpien vaihtoehtojen väliltä. On katsottu järkeväksi siirtää vastuuta pois minulta, joka oireista ja toipumisesta jotain tietäisin. Sairaanhoitaja on kuin kauppias, jonka odotetaan myötäilevän asiakasta hyvän diilin toivossa. Se voi toimia vaatekaupassa, terveydenhuollossa ei. Hoitotyötä pikaruokaketjun periaatteilla Mietin usein, miten asiakasta suojellaan itseltään ja vääriltä valinnoilta. Hoitovalintojen tekeminen perustuu kykyyn ymmärtää tarkka ero erilaisten vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien välillä. Valinta perustuu tietoon, joka ammattilaisella on. Miksei ammattilainen sitten saa tehdä hoitovalintoja potilaansa parhaaksi? Hänen työajastaan kuluu nyt leijonan osa eri asioiden selittämiseen sakkojonojen hoitoihin kasvaessa ja priorisointipaineiden lisääntyessä. Ei ole totta, että jokainen haluaa tai on kykenevä valitsemaan hoitovaihtoehdoista itse. Hyvin räätälöity hoito syntyy edelleen tiimityönä ja osa valinnoista tehdään asiakkaan tahdosta riippumatta. Toisinaan tekisi mieli ihan toppuutella valintavauhdista humaltuneita asiakkaita. Sellaiseen touhuun asiakkaat hermostuvat helposti. Yhä useammat tulevat terveydenhuoltoon kuin pikaruokaketjun tiskille. He ovat katsoneet etukäteen nettiruokalistalta oireet, diagnoosin, hoidon ja lääkkeet vaivoihinsa. Koko käynti on siis tavallaan turha. Hoitovalintatalo syöksykierteessä Kyky sairastaa, sietää kipua ja surua on vähentynyt, koska niitä ei kukaan halua valita. Ihmisestä (homo sapiens) on tullut potilaana terveydenhuollon kruunu eli kuluttava asiakas (homo consumericus). Mutta. Mitä enemmän on hoitovaihtoehtoja, sitä monimutkaisempaa on valitseminen. Niinpä hoitovalitukset lisääntyvät kiihtyvällä tahdilla, vaikka hoitotyön laatu ja turvallisuus ovat parantuneet. Hoitovalintatalossa asiakas on hoidon lopputulokseen helposti tyytymätön. Käyttämättä jätettyjen hoitomahdollisuuksien ja kuviteltujen vaihtoehtojen houkuttelevuus kun muodostuu helposti piinaavaksi. Ajaudumme väistämättä syöksykierteeseen. Kuvittelemme, että valinnanvaraa lisäämällä tai hyvää palvelua parantamalla hoitotulos on asiakkaalle parempi. Todellisuudessa ihmiset eivät ole tyytyväisempiä tai kiitollisempia. Valintatilanteista muodostuu väkisinkin entistä pelottavampia, hämmentävämpiä ja turhauttavampia kokemuksia. Aina ne eivät tarjoa mahdollisuuksia, vaan rajoittavat valinnan tekijää. Se aiheuttaa lisäkärsimystä jo valmiiksi sairaalle ihmiselle. Asiakasta ei yllätetä hyvällä hoitotyöllä Asiakkaita on siis yhä vaikeampi yllättää erinomaisesti tehdyllä hoitotyöllä. He odottavat usein epäinhimillisen hyvää palvelua jo valmiiksi. Niinpä terveyspalveluissa on ajauduttu jatkuvasti kikkailemaan asiakkaiden odotusten ylittämiseksi. Terveellinen ja kestävä hoitotulos on jäämässä hoitovalikoimien jalkoihin. Kuinka moni esimerkiksi haluaa sairaanhoitajalta lihavuutensa hoitoon elämänhallintaohjeita, kun ongelman voi hoitaa jauhepusseilla, pillereillä tai puukolla? Huonokin valinta on vapautta Kaikesta edellä mainitusta huolimatta kunnon veronmaksaja ei tyydy rajattuihin hoitovaihtoehtoihin. Hän pitää henkeen ja vereen kiinni rajattomasta valinnanvapaudestaan. Jo potilaaksi leimaaminen loukkaa monen asiakkaan vapauden ihannetta. Valitsemisen ihanuus, ahneus ja vaihtoehtojen olemassaolo on ihmisille tärkeää. Tärkeämpää kuin niitä seuraava lisääntynyt syyllisyyden tunne, taloudellinen menetys tai huono hoitotulos. Asiakkaat haluavat osansa vapaudesta, joka edustaa voimaa, terveyttä, onnellisuutta ja menestystä. Ja voivat valintaähkyssään yhä huonommin. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Opimme jo hyvin pienenä läksyn. Virheitä tekevä ihminen ei saavuta elämässään mitään. Hylättyjä arvosanoja kotiin tuova koululainen on tyhmä ja laiska. Elämässä menestyminen vaatii oikeiden ratkaisujen tekemistä. Vähän virheitä tekevä ihminen on älykäs, pätevä, uskottava ja ihailtu. Kympin arvoisia ajatuksia, mutta ne eivät pidä paikkaansa. Oikeassa olemisen huuma Teoriassa jokainen tietää, ettei voi olla aina oikeassa. Siitä huolimatta siihen pyritään määrätietoisesti. Intämme olevamme oikeassa, koska se saa meidät tuntemaan itsemme tarpeellisiksi ja älykkäiksi menestyjiksi. Emme pidä v-sanasta, koska väärässä oleminen hävettää, nakertaa arvovaltaa, näyttää tyhmältä tai pelottaa. Ajattelemme mielipiteemme vastaavan todellisuutta paremmin kuin kenenkään muun. Niinpä jatkuvasta oikeassa olemisen huumasta on tullut iso sosiaalinen ongelma. Entä jos pikkulapset toteaisivat, kävelyä opetellessaan ja yhä uudestaan kaatuessaan, ettei kukaan voi oppia kävelemään? He jäisivät voitonriemuisena maahan makaamaan loppuelämäkseen. Lapset olisivat mielestään oikeassa, mutta kukaan ei koskaan enää kävelisi. Aikuiset ratkaisevat asioita usein juuri niin. Mutta miksi päällepäsmärin on muka helppo hymyillä, vaikka hän tekee inttämisellä itsestään idiootin? Ansassa rimpuilu riuduttaa Oudointa on, että oikeassa oleminen tuottaa aina tyydytystä. Se pätee niin elämän suurissa valinnoissa kuin pienen nippelitiedon muistamisessa. Silläkään ei näytä olevan suurta merkitystä, saako oikeassa olemisesta osakseen julkista ihailua vai henkilökohtaista salaista tyydytystä. Tunne hivelee aina valheellista itsetuntoa. Ansa on viritetty. Ansa on yli- tai alisuoriutuminen. Mitä enemmän pyrimme välttämään väärässä olemista, sitä hankalammaksi menestymisen esteeksi oikeassa olemiseen tarrautuminen muodostuu. Rimpuillessamme loukussa olemme onnettomia ja tyytymättömiä kaikkeen. Ehkä parhain tapa välttää virheitä on olla salamannopeasti tekemättä elämänvalintoja, työtehtäviä tai ylipäätänsä mitään. Nokkelimmat muistavat vielä varmuuden vuoksi pahoitella tai suitsuttaa joka käänteessä tekemättömyyttään. Vauhtisokeudessa asiat myös sekoittuvat toisiinsa. Monen mielestä esimerkiksi Lotto-arvonnassa joku muu valitsee aina oikeat numerot ja omat rahat kuluvat hukkaan. Kyseessä on kuitenkin sattuma, ei oikea tai väärä valinta. Menestyjät mokaavat Menestymisen tärkein tekijä ei ole nähdä maailmaa kuten se todellisuudessa on, vaan miten se ei (vielä) ole. On ratkaisevan tärkeää luopua oikeana pitämästään päätelmästä paremman tiedon lisääntyessä. Reilu mokaaminen kun on oppimisen, luovuuden, ja uudistumisen ehtymätön lähde. Jokaisen on syytä myöntää tarvittaessa olevansa väärässä ja tehdä vääriä valintoja. Niistä voi nauttia ja hehkuttaa ne heti innolla muille. Miksi kertoisimme olevamme väärässä ainoastaan silloin, kun sille voi naureskella? Rapatessa roiskuu aina. Menestyminen vaatii intohimoa, luovuutta , mokaamista ja kovaa työtä. Sen esteenä oleviin bunkkereihin kaivautuminen aiheuttaa lähinnä vaikutusvaltakuolemia. Ei tosin niille, jotka myöntävät välillä olevansa väärässä. He loikkivat ketterästi esteiden yli ja menestyvät elämässään. Ja se on heille ihan oikein. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Suomi ikääntyy EU-maista nopeimmin. Työikäisten suomalaisten päihdehaitoista muodostuu juuri nyt harmaa pommi. Tuhlataanko voimat taas siihen, että kaikki syyttelevät tilanteesta toisiaan? Ketään ei silti saa syyllistää eli vastuuttaa. Pohjois-Korean ydinsodan julistus on tähän verrattuna mitätön uhka. Onko mitään rajaa? Meistä kaikista tulee iän myötä suklaarusinoita: keho rasvoittuu ja kuivuu. Vesiliukoisten lääkkeiden pitoisuus kasvaa ja rasvaliukoisten pienenee. Veren alkoholipitoisuus taas nousee nopeammin kuin nuoremmilla. Ikääntyneillä ei silti ole yhdessä selkeästi jaettua käsitystä kohtuujuomisesta tai monilääkityksen riskeistä. Viisaasti kulutettuna alkoholi rentouttaa, lievittää stressiä ja on osa sosiaalista kanssakäymistä. Yhä useammin ikääntyneen maitolasiin kuitenkin lorahtaa viiniä ja kahvihetket ovat likööripainotteisia. Nukahtamislääkkeeksi, kolotuksiin ja tykytyksiin otetaan ”lääkekonjakkia”. Nuhakuumeeseenkin käytetään alkoholia, mikä entisestään vahingoittaa puolustuskykyä. Moniko yli 65-vuotias tietää, mikä on terveellisenä pidetyn yhden alkoholipäiväannoksen koko? Kysyttäessä vastaus on yleensä lasillinen tai kaksi. Isossa keskioluttuopissa on kuitenkin jo 1,5 annosta. Viisasten juomasta päänvaivaa Osalle on terveyssyistä suositeltu lasiin sylkemistä. Syynä voi olla alkoholia vierastava perustauti, kuten maksasairaus. Lääke- ja baarikaappikin voi olla yhdistettyä mallia, ja kuin pommin jäljiltä. Löytyy määrättyjä lääkkeitä, oikeasti käytettäviä lääkkeitä, vanhoja lääkevalmisteita, alkoholituotteita ja perimätiedon mukaisia rohtoja. Silti päivittelemme suu vaahdossa nuorten sekakäyttöä. Terveydenhuollossa ihmetelläänkin nyt ikääntyneiden hoitotasapainon heittelyä. On huimausta, huonovointisuutta, unettomuutta, masennusta ja yleistilan romahtamista. Ne muodostavat oudon oireyhtymän. Erityisesti, kun taktiikkaryhmästä puuttuu päihdehoitotyön Dr. House. Puuttumattomuuden kulttuuri Ikääntyneeltä on aina tarkistettava, mitä hän tietää päihteiden ja lääkkeiden terveysvaikutuksista. Sekavia lonkkamurtumapotilaita kun alkaa tulla ovista ja ikkunoista sairaalaan, jos terveydenedistämisestä ja lääkelistan tarkastamisesta huolellisesti livetään. Arvostavaan kohtaamiseen on koulutuksen lisäksi tarjolla oppaita ja apuvälineitä, kuten Yli 65-vuotiaiden alkoholimittari. Syitä puuttomattomuudelle on hyvin harvoin. Tässä on kuitenkin yksi huonoimmista: ei pian kuolevalta ihmiseltä voi ottaa pois ainoaa lohtua (eli alkoholin suurkulutusta). Ei ole oikein, että ikääntyneet siivotaan pois silmistä koteihinsa lohduttamaan itseään alkoholilla ja lääkkeillä. Onko niin, ettei ikääntyneillä ja terveillä elinvuosilla ole enää mitään arvoa tai merkitystä yhteiskunnalle? Esimerkiksi sillä, ettei maistissa olevan mummon tai vaarin luokse voi viedä lapsia kylään. Humaltuneena ja sekavana ikääntynyt joutuu kodissaan ja sen lähipiirissä helposti myös rikoksen uhriksi. Silloin pommi on räjähtänyt käsiin. Se näkyy pahimmillaan fyysisen, psyykkisen tai henkisen väkivallan lisäksi taloudellisena ja seksuaalisena hyväksikäyttönä. Pahinta väkivaltaa käyttää ihminen joka ei välitä siitä, että selvänä ikääntyneen on helpompi tehdä itseään koskevia päätöksiä. Harmaan pommin purkaminen Pommin tulilinjalla ei yksin terveysalan henkilöstön terävöityminen riitä. Uutta kunta- ja sote-rakenneuudistusta kehitettäessä on mietittävä tuetaanko ikääntyneiden yksin kotona asumista liikaa. Kotoilu voi tarkoittaa alkoholin suurkulutusta, haitallista monilääkitystä, yksinäisyyttä, eristäytymistä ja pärjäämättömyyttä. Niiden muodostama kokonaishinta tulee ylittämään moninkertaisesti vanhusbisneksen tuotto-odotukset. Pommin piuhat on syytä irrottaa oikein. Osista voidaan luoda hyviä käytäntöjä ja toimivia innovaatioita. Silloin puhutaan sosiaalisesta tuesta ja uudenlaisista asumismuodoista. Esimerkiksi eri-ikäisten kasvukortteleista, joissa hoivakodilla on päiväkodin, koulun ja lähipalveluiden kanssa yhteiset toimitilat. Tilakysymysten ja epäsosiaalisuuden ratkettua lisätään vertaistukitoimintaa, kokemusasiantuntijoiden käyttöä, etsivää työtä ja ikääntyneiden hoitotyön vetovoimaisuutta. Kun ammattilaiset ja ikääntyneet saavat vielä yhteistä Ikääntyneet ja alkoholi -täsmäkoulutusta niin hyvä tulee. Tähän vastataan poikkeuksetta, että nyt vaaditaan erittäin kalliita rakenteellisia muutoksia nuorempien ihmisten kustannuksella. Aivan oikein. Ne tehdään viimeistään pakon edessä vuonna 2030. Silloin arviolta joka neljäs meistä on ikääntynyt. Voimavaralähtöinen työskentely ikääntyneen turvallisen elämän takaamiseksi on meille nuoremmille korvaamatonta. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
Kuva: Jan Holmberg
Yksinäisyys on henkilökohtainen kokemus erillisyydestä. Kokemus aktivoi samoja aivo-alueita kuin fyysinen kipu. Kuulostaa yksinkertaiselta. Yksinäisyydelle ei kuitenkaan ole yhtä syytä, seurausta tai ratkaisumallia. Monien tekijöiden summa Yksinäisyys ei ole ainoastaan sielun kumppanin puutetta. Se voi olla fyysinen tunne kehon toimimattomuuden vuoksi. Kiusaaminen, syrjiminen tai vieraskielisyys taas ovat sosiaalisen yksinäisyyden aiheuttajia. Yksinäisyys voi myös olla - tai siitä voi tulla - mielisairauksien, kuten masennuksen tai sosiaalisen fobian oire. Myös ympäristö ja aika eristävät tehokkaasti muista. Näin on niillä, jotka ovat eristäytyneet kotiinsa, viettävät vaihtoehtoista elämää tai asuvat pitkiä aikoja ulkomailla. Vaikeasti sairaalle yksinäisyys voi olla pitkäaikainen ja paikkakunnalta muuttavalle väliaikainen kokemus. Työkomennukselle lähtevälle se on onneksi vain tilapäinen vieras. Helppoja ohjeita yksinäisyyden poistamiseksi on kuultu julkisuudessa, vaikka tilanne on monen tekijän summa. Yhdessä ja yksin Nettikeskusteluissa sinkkuja surkuttelevilta unohtuu, että yksin oleminen ja yksinäisyys eivät aina ole samoja asioita. Monen yksineläjän mielestä taas parisuhteessa olevien on helppoa jaella heille ohjeita. He eivät tiedä, että parisuhteessakin voi kokea yksinäisyyttä. Näin on, kun ihmissuhteesta on jäljellä enää vain valeyhteys, kulissit tai jaettu huoltajuus. Harva tietää sitäkään, että yksinäisyys periytyy aikuisilta lapsille. Perintö annetaan eteenpäin yhteisöissä, joissa aikuisten sosiaaliset taidot ovat heikkoja, perhe-elämä koostuu vain hyöty- tai viranomaisverkostosta tai perhesuhteet ovat helposti katkolla. Tällaisista perheistä ei aina saada mallia kaveririitojen sopimiseen, naapurin auttamiseen tai edes vieraiden tervehtimiseen. Yksinäisyydestä voi oppia Yksinäisyydeltä suojaavia tekijöitä ovat hyvät sosiaaliset taidot, elämänilo ja pienikin ripe itseluottamusta. Hyvä uutinen on, että yhteistyötaitoja voi oppia. On vain tiedettävä, miten avata turvallinen ja empaattinen keskustelu vieraan kanssa. Keskustelun tuoksinassa itsetuntokin alkaa kasvaa. Menestyjiä palvovassa maailmassa yksinäisyydestä ei ole helppo puhua. Yhteyden toiseen sulkee kokemus häpeästä, arvottomuudesta tai huonommuudesta. Tilanteen riistäydyttyä käsistä ajatellaan, ettei enää olla muiden huomion arvoisia. Nuollaan haavoja menestyspelin ulkopuolella. Aivan turhaan. Meidän kaikkien on aika oppia kuvaamaan hyvinvointia aineellisten mittareiden sijasta onnellisuutta ja yhteisyyttä kuvaavilla asioilla. Onnellisesti liikkeelle Jokaisen on otettava yksinäisyydestään vastuu. On lopetettava mielikuvaruoskiminen ja hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, tai muutettava tapojaan. Yksinäisyydestä ja onnellisuudesta muille puhuminen on keino aloittaa jostain. Pian sen jälkeen on lähdettävä konkreettisesti liikkeelle. Itsepintaisimpien tilanteiden varalle on olemassa kriisipuhelimia, nettifoorumeita, ystäväpalveluita, vertaistukiryhmiä ja erilaisia terapeutteja. Yksinäisyyden lyttäystalkoisiin on kuitenkin helpointa lähteä itsensä kehittämisen, kuten harrastuksen, vuoksi. Muutoksen este on paikallaan polkeminen. Sen kuvitteleminen, että itsessä on vain ja ainoastaan muista ihmisistä erottavia tekijöitä. Itsensä surkuttelu on hukkaan heitettyä aikaa. Jokainen voi liittyä lempeään sotaan ynseyttä vastaan ja huomata ihmisiä yhdistävien tekijöiden rikkauden. Esimerkiksi kahden yksinäisen ihmisen tapaaminen voi muodostua arvokkaaksi ja onnea tuottavaksi ystävyydeksi. Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä. |
Jan
bloggaa rohkealla tyylillä. Arkisto
January 2021
Kategoriat
All
|